maanantai 31. joulukuuta 2012

Dipatut konvehdit


Nämä konvehdit tein lokakuussa. harjoittelin laattojen tekoa ja dippausta. Kyseessä hasselpähkinän makuiset. Joukossa oli myös rumempia kappaleita, mutta eihän niitä tarvitse kuvata. Kyseessä hienoimmat yksilööt, tosin hieman kärsineitä, koska niitä tuli koskettua.

Praliinien dippaaminen on kyllä ihan kivaa, mutta suklaa jäähtyy ja jähmettyy nopeasti ja koko prosessi hankaloituu.



torstai 25. lokakuuta 2012

Hassel- ja Inkivääri-sitruspraliini


Tein hassel- ja inkivääri-sitrus täytteiset praliinit. Sitrushedelmien sijasta piti ohjeen mukaan käyttää yuzua, mutta no -  en sitä saanut käsiini, enkä jaksanut metsästää sitä. Muotit maalasin värjätyllä kaakaovoilla.

Sitrus-inkivääri



Hassel


Asettelin ne oikein nätisti vielä pakettiin, jonka "lainasin töistä".

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tomaatti-oliivileipä


Tomaatti-oliivileipä, jonka leivoin luultavasti kuukausi sitten.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

toffee

Pikkasen hävettää, ettei blogia päivitetty.

Pääsiäistä varten tehty toffeet.


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

......

Valmistujaisten kunniaksi tehdyt kakut.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

It's tea time 2

Näissä käytin Ounce-teekaupan Irish Whiskey-teetä.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Operaatio macarons vol. 5


 
Eipä tässä ole mitään uutta. Tykkään käyttää meiran mantelijauhetta, jonka koostumus on paljon tasaisempaa kuin esimerkiksi sallisen. Mutta meiran mantelijauhe tuntuu hieman öljyisemmältä, joten kuivatan ne 100-asteisessa uunissa puolen tunnin ajan. Hah säästyinpähän jauhon sihtaamiselta :D